Uutiset


Mar 9, 2016

Tahko SM-Ralli päättää talvikauden


 

Rallin SM-sarja jatkuu Nilsiän maisemissa. Kyseessä on kauden kolmas osakilpailu ja samalla viimeinen talvikisa. Seuraava kilpailu on kesällä, jolloin ajetaan Satakunnassa, Sastamalan ja Huittisten seudulla, tuon jälkeen käydään elokuun loppupuolella Turussa ja kauden päätösosakilpailu kaasutellaan Tampereella.


Niko Mäkisen ja kartanlukija Tuukka Shemeikan kausi on ollut kaksijakoinen. Ensimmäisessä osakilpailussa Rovaniemellä vauhti oli kohdallaan heti alusta saakka, mutta röykkyisillä erikoiskokeilla Ford Fiesta R2:sen iskunvaimentimet rikkoutuivat yksi toisensa jälkeen, ja ajo oli tämän jälkeen tuskaista. Sieltä tuli kuitenkin viiden sija ja kohtuulliset pisteet.
Mäkinen ja Shemeikka olivat pettyneitä edellisen kilpailun jälkeen, kun vauhtia ja fiilistä ei tuntunut löytyvän ja lopulta auto meni nurin. Parivaljakko pääsi kuitenkin ajamaan kilpailun maaliin, mutta sijoitus oli vasta kuudestoista ja se toi pistepottiin vain yhden lisäyksen.
Kahden ajetun kilpailun jälkeen Mäkinen on SM3-luokassa sijalla kahdeksan kuudellatoista pisteellä.

- Autoa on oiottu kaadon jälkeen, tuulilasi vaihdettu samoin kuin koko takaluukku. Kaikki on täysin kunnossa talven viimeistä kisaa varten, Mäkinen kertoo.

Mäkinen käy armeijaa Tikkakoskella, mutta se ei ole hankaloittanut kilpailuun valmistautumista.

- Nuottitreeniä ollaan tehty jonkin verran sekä valmentaja Mika Leistiön että Tuukan kanssa. Ajamassakin kävin viime sunnuntaina ja tehtiin rengastestiä, kokeiltiin vähän erilaisia juttuja, pääasiassa lumi- ja jääpyörän eroja. Mutta sen enempää en niistä paljasta.

Puistohulmi Racing on asettanut tavoitteeksi ehjän kilpailun.

- Paljon paremmilla fiiliksillä tähän kisaan lähdetään kuin Mikkeliin, sillä sain auton säädettyä hieman paremmaksi. Yhdet nuottitreenit käydään vielä Leistiön kanssa ja torstaina suunnataan nokka kohti Nilsiää.
Tavoitteena on nyt ennen kaikkea saada vain ehjä ja puhdas ajo tietä pitkin, mitä kautta tuloskin pitäisi olla sitten hyvä, Mäkinen päättää.


Mäkisen ja Shemeikan kausi on ollut kaksijakoinen. Ensimmäisessä osakilpailussa Rovaniemellä vauhti oli kohdallaan heti alusta saakka, mutta röykkyisillä erikoiskokeilla Ford Fiesta R2:sen iskunvaimentimet rikkoutuivat yksi toisensa jälkeen, ja ajo oli tämän jälkeen tuskaista. Sieltä tuli kuitenkin viiden sija ja kohtuulliset pisteet. Edellinen kilpailu meni pieleen heti alusta saakka, joten nälkä mitalistaisteluun on nyt kova.

Tilanne SM-sarjassa 2/6:
1. Anssi Rytkönen  52,5p
2. Pyry Ovaska  39,0p
3. Miika Hokkanen  28,5p
.
8. Niko Mäkinen  16,0p


Tästä pääset Tahko SM-Rallin sivuille:
http://www.kuopiotahko.fi/tahko/tahko-ralli/


Pistetilanne kokonaisuudessaan:
http://www.rallism.fi/files/upload_pdf/560589/Ralli_SM_pisteet_2016_2_Vaakuna.pdf


Rallin SM-sarja:
http://www.rallism.fi/content/fi/1/10005/Etusivu.html

Yhteistyökumppanit


Puistohulmi Puistohulmi Puistohulmi
     
Maansiirto Maunuksela Puistohulmi