Uutiset


Sep 22, 2016

Niko Mäkinen ei starttaa SM-kauden päättävään Pirelli ralliin


Kuva: Jukka Niemelä

 

Niko Mäkinen jättää kauden viimeisen SM-osakilpailun ajamatta, syynä on auton myynti.
Mäkinen ajoi viikonloppuna testimielessä Seinäjoki-rallin, joka oli kokemuksena lupaava. Hetken kadoksissa ollut vauhti ja itseluottamus nousi kohisten, eikä Mäkinen säästellyt sanojaan kilpailun jälkeen.

- Seinäjoki rallin lähdettiin legendaariset nimet takalasissa, kun Risto Mannisenmäen poika Ville tuli lukemaan vaihtelun vuoksi nuottia.


Varovasti tultiin koko ralli läpi koska tiedettiin että auto on myyty, eikä saisi käydä samanlaista kämmiä kuin edellisessä testikilpailussa joka päättyi kaatoon. Yhteistyö kabiinissa toimi moitteettomasti ja saatiin ihan hyvä tulos aikaan. Kosk akisa starttasi illalla, niin sain vielä kaupan päälle tärkeää kokemusta pimeässä ajamisesta. Pitkä päivähän se lauantai oli, mutta heti kun päästiin yötauolle paineltiin nukkumaan, sillä aamulla oli aikainen herätys. Sunnuntaina vedettiin vielä neljä pätkää läpi ajellen ja nautiskellen hyvistä teistä. Hyvin fiiliksin voi jatkaa tästä eteenpäin, sillä sain itseluottamustakin kohennettua huomattavasti, Mäkinen kertoo tyytyväisenä.

Mäkisen kausi SM3-luokassa on nyt siis ohi, lopullista sijoitusta ei vielä varmuudella tiedetä, mutta ensi kaudella sitä lähdetään parantamaan sillä Puistohulmi Racing on kääntänyt jo katseet tulevaan. Yhteistyökumppaneiden kanssa neuvotellaan ja uutta tehokkaampaa autoa etsitään.


- Ei jäädä lepäilemään laakereille, vaan tehdään jatkuvasti työtä tulevaisuuden eteen. Tämä kausi oli tässä, seuraava tulee nopeasti eteen joten katseet sinne, toteaa teamin veturi Vesa Mäkinen.

Tilanne SM3-luokassa ennen viimeistä osakilpailua:

1) Juuso Nordgren  79,0p
2) Anssi Rytkönen  75,5p
3) Jukka Korhonen  73,0p
...
7) Niko Mäkinen  38,0p

Tästä täydellinen pistetilanne

Liveseuranta Pirelli ralliin löytyy kilpailun aikana täältä
 

Facebook

Yhteistyökumppanit


Puistohulmi Puistohulmi Puistohulmi
     
Maansiirto Maunuksela Puistohulmi