Uutiset


Sep 24, 2015

Niko Mäkinen ja Tuukka Shemeikka uudella kalustolla SM-Pirelli ralliin


Laihialaisen ralliautoilijan Niko Mäkisen elämän rytmeissä on viimeisten viikkojen aikana tapahtunut paljon. AKK Driver Academyn tuoreimpiin jäseniin kuuluva Mäkinen aloitti heinäkuulla varusmiespalveluksen. AKK:n rallivalmennukseen kuuluvat leiritykset ovat kulkeneet hienosti armeijan harmaista varusteista huolimatta.

 

Nyt syyskuulla Mäkinen otti uuden ison askeleen urallaan autourheilussa. Rallikalustona palvellut Honda Civic Type R vaihtui nykyaikaisempaan R2 -luokan etuvetoiseen Ford Fiestaan. Testikilometrejä on alla jo mukavasti.

 

-Koska ensi kauden tavoitteena on kilpailla SM-sarjan SM3 -luokassa, oli järkevää hankkia luokaan sopiva auto jo tässä vaiheessa. Nyt on vielä syksyllä aikaa tutustua uuteen autoon kesäkeleillä ennen talvitestien alkua, valotti Mäkinen kaluston vaihdosta.

 

-Ensimmäisissä testeissä ilmeni kuinka paljon eroja autoissa on. Ajoin testipätkällä ensimmäisellä vedolla samaan tapaan kuin Hondalla. Useamman vedon jälkeen aloin oppia Fiestan tapoja. Viimeisillä vedoilla aika oli seitsemän sekuntia parempi kuin testin alussa.

 

Tampereelta matkaan

Viime viikonloppuna Mäkinen ja kakkoskuljettaja Tuukka Shemeikka pääsivät testaamaan Fiestaa oikeissa olosuhteissa rallin F-Cupin osakilpailussa Laihialla. Miehet olivat virkatehtävissä kurvaillessaan reitin läpi nolla-auton roolissa.

 

-Se oli hyvä päivä ajatellen tulevan viikonlopun Tampereen SM-rallia. Pääsimme ajamaan Fiestalla kuusi erikoiskoetta, jotka kaikki olivat pidempiä kuin testipätkät tavallisesti. Testipätkillä hiotaan yleensä joitakin ajamiseen liittyviä yksityiskohtia. Nyt pääsimme testaamaan uutta autoa vaihtelevissa olosuhteissa, Mäkinen kirkasti.

 

Mäkinen ja Shemeikka ajavat SM-rallit päättävän kaksipäiväisen Tampereen Pirelli Rallin nyt viikonloppuna perjantaina ja lauantaina. Pari kilpailee SM3 -luokassa, mutta ei tavoittele luokan SM-pisteitä.

 

-Tässä tulee nyt viikko täyteen rallin merkeissä. Viikonlopun nolla-autokeikan lisäksi nyt viikolla oli rallivalmennuksen ajoleiri Vaherissa. Perjantaina ollaan nuotituksen jälkeen Tampereen rallin lähtölavalla. Otetaan Pirelli rallista kaikki oppi irti, mutta ei lähdetä vertailemaan kenenkään muiden aikoja. On turha ”piliputa” vehkeitä tässä vaiheessa, perustelee Mäkinen oppimatkaa Tampereelle.

 

Teksti: JiiVee Korpela

Yhteistyökumppanit


Puistohulmi Puistohulmi Puistohulmi
     
Maansiirto Maunuksela Puistohulmi